tiistai 22. toukokuuta 2012

Neuvolalääkäri Rv 26+6 ja jäätelöä

Tänään oli Hipolla jännittävä päivä, neuvolalääkäripäivä! Tällä kertaa mukaan tuli Hipon kulta. Aluksi terveydenhoitaja tarkasti verenpaineet, painon ja pissanäytteen. Paino oli sama kuin edellisellä kerralla, joten kävelylenkeistä on ollut muutakin hyötyä kuin maisemien ihailu.

Verenpaine oli ensimmäisellä mittauksella hiukan koholla, mutta toisella kertaa se jo oli normaaleissa lukemissa. Ainut "arvo" mikä heitti oli pissanäyte joka tarkastetaan uudestaan sokerirasitustestejen yhteydessä tulevana torstaina.

Hippopavun syke oli rytmikäs 160 ja se kuului heti kun doppleri asetettiin mahan päälle. Kohdunsuu ja muut paikat olivat kunnossa. Kohdunpohjan korkeus oli hurjat 28cm, 6 cm enemmän kuin 3.5! Koska kyseessä on vasta toinen mittaus ja eri mittaaja on tulos lääkärin mukaan ihan normaali. Ensikerralla mittaillaan tarkemmin ja käyrä todennäköisesti palautuu takaisin urilleen.

Lääkärin mukaan Hipon raskaus on sujunut mallikkaasti ja hienosti. Kesäkuun alussa kolmannessa ultrassa selviääkin onko istukka noussut tarpeeksi ylös, jotta alateitse synnytykseen saadaan lupa. Hippoa ei oikein tuo sektio miellyttäisi, mutta se otetaan vastaan mitä kesäkuussa sanotaan. Ulos on Hippopavun joka tapauksessa tultava...

Neuvolan jälkeen Hippo ja hänen kultansa suuntasivat pienelle kävelylle. Ensimmäinen etappi oli heti neuvolan vieressä oleva "Vares" antikvariaatti (Brahen antikvariaatti). Sieltä mukaan tarttui vanha Suomen almanakka vuodelta 1891. Almanakka sisälsi ihania muistiinpanoja, jotka voisivat toimia vielä tänäkin päivänä. Hinta aarteelle oli 10 euroa.

Almanakassa tammikuun kohdalla on mm toteamus "Oli hyvä rekikeli koko kuukauden"

"1. Oltiin myllyssä" , tänä päivänä se tarkoittaisi jotain muuta Turun seudulla =)



Antikvariaatin jälkeen suuntasi kaksikko Jokirantaan, jossa he nauttivat lämpimässä ja aurinkoisessa ilmassa  ansaitut jäätelöt. Hippo vielä soitti tulevalle Mummille neuvolakuulumiset. Tuleva Mummi täytyy pitää tilanteen tasalla, siitä Hippo pitää tiukasti huolen.

Huomenna töiden jälkeen onkin luvassa kaksi tuntia  perhevalmennuksen parissa. Hippo kirjoitteleekin mitä kummaa siellä tehdään ja millaisia muita tulevia vanhempia onkaan paikalla.

3 kommenttia:

  1. Tosi ihanaa kun pidät tulevan mummin ajan tasalla.. Suuri kiitos siitä sinulle =D

    VastaaPoista
  2. Mulla mittasi kaksi kertaa lääkäri tuon sf-mitan ja tuli aivan älyttömiä lukemia, jotka poikkes normi käyrältä huikeasti, taas kun neuvolan terveydenhoitaja mittasi niin palasi käyrä paikoilleen. Jotenkin myös nuo lääkärit sai runnottua niin pahoin pelkän mittauksen aikana, että oli kohtu ylhäältä ja alhaalta mukavan arka :/ Ei niin kivaa.

    Sulle taitaa olla tulossa tyttö :)

    -Sonja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttöhän se mun mielestä on ollut koko ajan, mutta ei viitsi siihen mielentilaan tuudittautua liikaa. Ties vaikka sieltä pamahtaakin poika =)

      Poista