tiistai 28. elokuuta 2012

Alkukankeuksia ja muuta pientä vaivaa

Pikku Hippiksen arki on alkanut pienillä vaikeuksien poikasilla.
Lauantaina Hippis alkoi oksentelemaan kaaressa pahan hajuisia oksennuksia ja tyttö haluttiin ottaa lapsipolille tutkimuksiin. Onneksi oksentelun syyksi osoittautui todennäköisesti väärä korvike ja väärä syöttötahti. Nyt pikkuisen pulauttelut ovat rauhoittuneet. Totta kai vielä pulautellaan, sehän vauvojen tehtävä.

Viime yönä sitten Hipolla nousi korkea kuume. Aamusta heti lekurille ja syyksi osottautui virtsatie- ja rintatulehdus. Tulehdusarvot olivat 88 ja lääkkeeksi määrättiin 10 päivän antibioottikuuri. Huomenna täytyy vielä mennä antamaan uusi verinäyte, jotta nähdään onko antibiootit tepsineet. Nyt onneksi Hipon kuume on laskenut lämmöksi.

Lisäksi huomenna neuvolantäti tulee tekemään kotikäynnin, jaiks! Siis toimintaa täynnä oleva päivä. Torstaina on luvassa isyyden tunnustaminen ja jos vointi on hyvä suuntaa Hippo, hänen kultansa ja Hippis Vehmaalle synttärijuhlille. Toivottavasti olo olisi jo silloin parempi.

Onneksi tässäkin päivässä on ollut jotain hyvää. Tyttö nukkui hienosti koko lääkärireissun ajan isukin vahtiessa häntä aulassa. Lisäksi Hippo otti tänään käyttöön kantoliinan, nyt Hippis onkin tuhissut siellä reilut kaksi tuntia tyytyväisenä. Toivottavasti jatkossakin tyttö viihtyy kantoliinassa, helpottaa se niin paljon kun on kaksi kättä käytettävissä. Hippo sai vihdoin järjestettyä tavara kaaosta ja käytyä vessassa silloin kun on hätä, ei silloin kun siihen oli mahdollisuus. HURRAA kantoliina, ainakin tällä kokeilu kerralla. Sormet ristiin, että jatkokin menisi näin hienosti =)


1 kommentti: