maanantai 5. marraskuuta 2012

Sairaalareissu

Nemin huudoille selvisi syy lauantai illalla. Kahdeksan aikaan kitinäitku muuttui taas kipuitkuksi, soitto sairaanhoidon päivystykseen ja lähtö TYKSin lapsipolille.

Nemi huusi jälleen kovaa kipuitkua ja syyksi paljastui virtsatietulehdus. Tulehdusta hoidettiin päähän laitetun kanyylin avulla. Kanyylin laittamista varten tarvittiin useampi hoitaja paikalle. Hippo oli itse toisessa huoneessa toimenpiteen ajan. Nemi laittoi kampoihin oikein kunnolla. Yö kolmen jälkeen lääkitys aloitettiin ja huuto lakkasi, täysin voimaton pikku neiti nukahti Hipon sängyn vieressä olleeseen pikku petiin.

 Aluksi Nemi oli niin kipeä ettei edes suostunut syömään. Seuraavana aamuna neiti suostui syömään omasta pullosta jo normaaleja määriä maitoa.

Nyt Nemi on terveempi ja pääsi kotiin, antibioottikuuria jatketaan 5 päivää oraaliliuksella. Lisäksi luumusose aloitetaan ummetuksen takia, joka on aiheuttanut pidemmän aikaa satunnaisia itkuja neidille. Maitoallergiaa ei siis Nemillä pitäisi olla, paljon ilmaa vatsassa ja toimimaton suoli onkin ollut varmaan kivulias yhdistelmä.




Nyt Nemi potkiskelee tyytyväisenä sitterissä kotona. Pari päivää otetaan ihan rauhassa kotosalla, perjantaina onkin luvassa 3kk neuvola rokotuksineen.

Hippo voi vain huokaista jälleen, on se kamalaa kun oma pieni rakas on kipeä...


7 kommenttia:

  1. <voi pikkuista :( onneksi kaikki on jo parempaan suuntaaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi pikku potilaat hoidetaan aina parhailla mahdollisilla tavoilla.

      Poista
  2. voi pientä :( mikään ei oo kurjempaa ku oma lapsi kipeänä. Onneksi lääkkeet auttaa ja nyt vaan luumua nassuun masun helpotukseksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt antibiootit pitävät vatsan toiminnassa, saa luumut aloittaa myöhemmin =)

      Poista
  3. Voi ei, voimia sinne! Kerrankin oin sanoa, että tiedän tunteen! Pääseehän teidän neiti myös alavatsan ultraan? Jos ei, niin vaadi! Se pitäis tehdä kaikille alle vuoden iässä virtsatietulehduksen sairastaneille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nemi oli perjantaina vatsan ultrassa, silloin ei vielä tiedetty, että kivut aiheutuvat v.tientulehduksesta. Mutta ultrassa kaikki oli kunnossa, eli pöpö peräinen tulehdus, onneksi.

      Poista
    2. Ei meilläkään ollut kuin se normi kolibakteeri aiheuttamassa tulehdusta. Mutta tosi tosi hyvä ettei ultrassa näkyny mitään! :) terkkuja potilaalle! <3

      Poista