maanantai 14. tammikuuta 2013

5 kk neuvola

Tänään Nemillä oli 5 kk neuvola. Nemi oli kasvanut mittauksissa vain sentin, mutta painoa tullut vajaa puoli kiloa lisää. Kuulemma ihan normaalia, että kasvuvauhti voi välillä hidastua. 

Saatiin luvat puuroille ja lihoille. Istumista ei vielä syöttötuolissa suositeltu vaan odotellaan selän suoristumista. 
Piikeistä Nemi parkaisi vain kerran ja rauhoittui isän sylissä heti. Jutteli kovasti hölöhölö kielellään asioitansa neuvolatädille. Hotkas vielä odotustiloissa ennen uloslähtöä purkillisen mangoa ja 150 ml maitoa. Reipas tyttö.

Neuvolakorttiin tuli tekstiksi : "Iloinen, terhakka tyttö. Kääntyy vatsalleen. Kasvu ja kehitys hyvä. Annettu ruokintaohje".

Ja mitat, suluissa 4kk mitat

Paino 7950g (7500g)
Pituus 66,5 cm (65,4 cm)
Pää    42,9 cm (42 cm)


Hampaat tekevät tuloaan. Koko ajan täytyy suussa olla jotain mitä voi hangata kutisevia ikeniä vastaan. Varsinkin väsyneenä ne kiusaavat kovasti neitiä. 



Huomenna siirrytään käyttämään vaunjen ratasosaa makuuasennossa. Hippo kävi illalla laittamassa sen huomista varten kuntoon. Tuntuu hassulta jännittää muuttuvia rutiineja. Ei enään pikkuista laitetakkaan kotona kantokoppaan ja kanneta alas ja kiinnitetä koppaa vaunuihin. Tyttö puetaan ja kannetaan sylissä alas vaunuihin. 

Muistan vielä kun loppukesällä vaunukoppa oli niin iso, että liinavaatteilla piti  pienentää kopan kokoa. Näin se aika rientää ja neiti kasvaa.


Vielä 74/80 kokoinen yöasu on iso, mutta eipä tuo haittaa. "No ei kinnaa" sanois Memmu. <3


5 kommenttia:

  1. Hippo melkein samanikäinen kuin meidän poitsu :) ja vikassa kuvassa aivan sama yökkäri päällä ;)

    VastaaPoista
  2. Todella reipas, iso tyttö. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana tytteli :) mulla ois sulle blogissa haaste!

    VastaaPoista
  4. Niinpä se aika menee eteenpäin. Pian varmasti se hammaskin puhkeaa.. Saa nähdä jos Nemi vaikka konttii mummia seuraavalla keralla vastaan kun poikkeamme =))

    VastaaPoista