keskiviikko 23. tammikuuta 2013

FLOW Shampoopala

Hippo odottelee innolla töistänsä tilaamaansa FLOWn  kehäkukka shampoopalaa . Nykyään kun ei hiuslakkaa tule käytettyä juuri lainkaan on aika kokeilla shampoopalaa käytettäväksi. On myös pakko kokeilla myös sitä, kuinka sillä saa pestyä käsittelyaineet pois.

Kuva täältä



Mukavaa kokeilla, kuinka hiustenpesu onnistuu ilman turhia muovipulloja ja pakkausjätteitä.

 "FLOW kosmetiikka on valmistettu kokonaisuudessaan Suomessa, aidossa käsityötehtaassa Hyvinkään Wanhalla Villatehtaalla. FLOW kosmetiikka tarjoaa runsaan valikoiman saippuoita, ihon- ja hiustenhoitotuotteita. Tuotteiden raaka-aineet on huolella valittu ja käytetyt pakkausmateriaalit ovat kierrätettäviä, poltettavia ja mahdollisimman vähän jätettä tuottavia."

Hippo kertoilee kokemuksia tuosta shampoopalan käytöstä myöhemmin.

Lisäksi Nemille tulee Hollen soseita, ne ovat neidin suurinta herkkua. Hollen omenapäärynää ei ole voittanut mikään maku vielä. Lisäksi tilauksessa on lisäaineettomat D-vitamiinitipat, Cocovin kookosöljy (ihan sairaan hyvä ihorasva näin talvella) . Paketti on huomenna noudettavissa R-kioskilta.

Samalla saapuu Riannen voittama luonnonkosmetiikka-paketti. Hyvinvoinnin Tavaratalon lahjoittamana. Hippo laittaa paketin menemään siitä sitten Riannelle päin. Toivottavasti paketin sisältö on mieluinen. Sen enempää en vielä paljasta mitä on paketissa luvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti