perjantai 26. huhtikuuta 2013

Päivähoitopaikka varmistunut ja perheenlisäystä tulossa

Hiphurraa ja hurraa! Nemi sai hoitopaikan haluamastamme päiväkodista. Päiväkoti on noin 200 metrin päässä kodista ja on sovetuva 2-vuorotyötä tekeville. Oikea lottovoitto, että Nemi sai hoitopaikan tuolta!

Ei tarvitse Hipon miettiä aikatauluja, koska muu mahdollinen päiväkoti olisi voinut olla bussimatkan päässä ja siitä olisi pitänyt vielä mennä bussilla seuraavaan bussiin jolla Hippo menisi töihin. Voi, huokaus!

Pikku perhe myös lisääntyy yhdellä kappaleella, karvaisella sellaisella. Tuttava joutuu luopumaan kissastaan muuttuneen elämäntilanteen takia ja kissa herra tulee Hipon luo kokeiluun, soveltuuko Leon ja hänen kemiat yhteen. Toivotaan siis parasta, että kisut tulevat toimeen keskenään ja kisu herra saisi Hipon perheestä oman paikkansa. Kissa on tottunut lapsiin, mutta vauvat ovat uusia tuttavuuksia hänelle.

Kissa saapuu helatorstain tietämillä Turkuun.

Kissojen ja päiväkotipaikan lisäksi on sattunut jotain muutakin! Nemille on puhjennut hammas! Nyt sitten ollaankin koko ajan kieli ulkona ja kuolataan reippaasti.



Sisäkkönukke sai muuten nimen! Hippo mielistyi eniten nimiehdotukseen Unelma Säleikkö! Sinä anonyymi Raunistulan Uuno, laitahan yhteystietosi sähköpostilla niin laitetaan ylläripylläripaketti tulemaan! Osoite on hiponarki@gmail.com

2 kommenttia:

  1. Hehe minä jo luulin että ihmislisäys on tulossa! Mutta kissat on yhtä ihania :--) Toivottavasti uusi tulokas sopeutuu ongelmitta! Ps. Niin söpö Nemi!

    VastaaPoista
  2. Nemi on kyllä niin suloinen tuossa lällätys kuvassa =)) Onnittelut hoitopaikasta ja uudesta tulokkaasta..karvojen kera....

    VastaaPoista