lauantai 3. elokuuta 2013

Nettimammat IRL

Noin vuosi sitten ympäri Suomea puuskutti pallomahojen kanssa nelisenkymmentä mammaa.

Nämä neljäkymmentä mammaa olivat plussattuaan tutustuneet toisiinsa internetin ihmeellisessä maailmassa. Tämä netissä oleva tukiverkosto on ollut ja tulee olemaan erittäin tärkeä ja rakas.

Milloin on jaettu iloja, milloin suruja. Ollaan kysytty neuvoa ja vinkkejä. Ollaan oltu huolissaan jos jostain mammasta ei ole kuulunut hetkeen. Vaikka monella on ystäviä ja hyvä tukiverkosto ns oikeassakin elämässä, on tämä "meidän oma"-ryhmä ollut tärkeä ja paljon antava. 

Ryhmässä on niin paljon erilaisia näkemyksiä, elämänkatsomustapoja ja tapoja kasvattaa, että on kunnia olla siinä mukana ja vielä hienompaa on kertoa, ettei tässä ryhmässä ole mammaryhmien tavanmukaisesti riidelty kertaakaan . Jokaisella on omat tapansa ja niitä kunnioitetaan ja se on oikeastaan koko ryhmän punainen lanka.

Tänään kourallinen mammoja, vauvoja, isiä ja isovanhempia kokoontuivat Lempäälän Ideaparkkiin yhteiseen 1-vuotisjuhlaan. Osa joutui perumaan tulonsa sairatumisien ja muiden esteiden takia, mutta jo yhdeksän elokuista pikku vipeltäjää sai kivan vilskeen aikaseksi.

Hippo, Nemi ja Mummi ja Pappa matkasivat synttäreille asuntoautolla. Ja koko matka ja juhlissa oleminen sujui niin hienosti, että vieläkin Hippoa hymyilyttää: Oli oikeasti mahtava päivä, siis todella mahtava! Tällä positiivisella energia-annoksella jaksaa taas eteenpäin kauan.

Juhlissa Nemi nousi seisomaan tukea vastaa ensimmäistä kertaa. Taisi muut vauvat antaa esimerkkiä taidoistaan.

Hiukan pisti vakavaksi alkumatkasta


IdeaParkin avoauto oli tosi kähee menopeli pikkuiselle automimmille


Osattiin söpöillä paljon


Nam autoa!


Tästä vesipullosta käytiin välillä armotonta taistelua


Siinä se nyt seisoo, ihan itse noustuna




Onneksi oli Mummi matkassa, juhlien jälkeen oli mukava rauhoittua ihanassa sylissä



Onko sinulla jotain nettiverkostoa, joka on osoittautunut erittäin tärkeäksi osaksi elämääsi?

3 kommenttia:

  1. Oon kanssa facebookissa yhessä ryhmässä missä on äitejä, joilla on suurinpiirtein saman ikäsiä lapsia.meitä on jotain 60. Ryhmä on ihana ja sinne voi jakaa kaiken näkösiä juttuja, ilman et joku rupeis arvostelemaan. Sieltä on myös saanu hyviä vinkkejä :) tapaamisia sovitaan välillä, jotkut pääsee ja jotkut ei.

    VastaaPoista
  2. Meillä on ollut kans näitä paikkakunnan kerhojen kautta tulleita mammaryhmiä, netissäkin meillä oma ryhmä, vaikka aika paljon livenäkin nähdään :) Ihania uusia ystäviä tätä kautta saanut ja varsinkin, kun paikkakunnalta ei oo tuntenu kauheen monta ennestään, niin on mukavaa, että kaupassakin voi törmätä, voi moikata ja vaihtaa kuulumisia :) Aika tiiviitä ryhmiä yleensä muodostuu, kun paljon on tekemisissä päivittäin..

    VastaaPoista
  3. Meillä oli kanssa raskausaikana netissä palsta ja sittemmin siirryttiin facebookkiin. Juuri tänä kesänä tavattiin viiden mamman, muksujen ja isien voimin, grillailtiin ja käytiin eläinpuistossa :) Yövyttiin, joten oli hyvin aikaa ensitapaamiselle. Meidän ryhmä ei ole kuitenkaan ihan nuin hurjan iso :)

    -S-

    VastaaPoista