lauantai 5. lokakuuta 2013

That's one small step for a man, one giant leap for mankind

Tänään se tapahtui, aamupuuron keittämisen yhteydessä. Nemi otti kolme ensimmäistä askeltansa keittiössä hellan luota kohti äidin helmoja. Vaappuen kuin pingiivini ja sitten pyllähti pyllylleen.


Myös kiipeäminen on nyt hallussa, enään ei sohva riitä. Nyt kiipeillään kaikkialle, siis ihan kaikkialle. Ja tullaan tietenkin alas, joskus hallitusti ja joskus ryminällä.











Tänään koko pikku perhe kävi Vehmaalla Nemi serkun syntymäpäiväjuhlilla ja voi että kun oli mukavaa. Iso omakotitalo, jossa oli tilaa konttia ja tutkia paikkoja. Nuorin serkuista oli kovin mieluista seuraa Nemille. 7 vuotias tyttö jaksoi leikittää pikkuista ja neiti nautti täysillä kun serkku jahtasi häntä konttien pitkin taloa.

Kylässä kiipeiltiin myös kaikkialla ja serkun sängystä tultiin kerran pää edellä alas. Sitä se nyt on, kantapään kautta oppimista.

Kotiin tulomatkalla autossa otettiin pienet nokoset ja samanmoinen touhukas puuhailu jatkui kotosalla. Illalla puuroa vedettiin iso lautasellinen ja iltakylvyssä hoettiin OHO ja No huh huh kun väsy iski.  Yöunille nukahdettiin nopeasti, mutta noin 20 minuutin päästä makuuhuoneesta kuului pölinää. Nemi höpisi siellä jotain, kun siihen ei kiinnitetty huomiota niin ensin huudettiin "Äti, Äti". Ei reagointi, sen jälkeen huudettiin "isi isi" edelleenkään ei reagointia. Viimeisenä oljenkortena pinnasängystä kuului jo hiukan masentunut huuto " eo eo (leo leo) jos se kissa sitten tulisi. Ei tullut ja pian äänet loppuivat ja tilalla kuului tasainen tuhina.




Saiks tästä painaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti